Haastattelu on alunperin julkaistu Kiukaan kulttuurijulkaisu Kiulussa.
Pasi Hänninen (s. 1980) on robotiikan ja tekoälyn tutkija, opettaja ja kirjailija. Hän on opettanut Jyväskylän yliopistossa ja julkaissut useita tietokirjoja mm. tekoälystä, robotiikasta ja keskittymisestä. Tällä viikolla ilmestynyt Nälkäluokitus on hänen ensimmäinen romaaninsa.
Dokumentaarinen, faktaa ja mielikuvitusta yhdistelevä Nälkäluokitus laatii henkilökuvan Naftali Frenkelistä, Neuvostoliiton GULAG-vankileirijärjestelmän merkittävästä taustavaikuttajasta. Frenkel oli entinen leirivanki, joka nousi Solovetskin vankileirin päällystön jäseneksi ja myöhemmin koko leirijärjestelmän johtoportaaseen. Hän toimi 1930-40-luvuilla useiden vankileirien johdossa sekä vastasi orjatyövoimalla rakennettujen Vienanmeren-Itämeren kanavan ja Baikal-Amurin rautatien valmistumisesta. Frenkel loi järjestelmän, jossa tehokkaasta työnteosta palkittiin suuremmilla ruoka-annoksilla ja tehottomaan reagoitiin annoksia pienentämällä. Tämä ”nälkäluokitus” jakoi vangit selviytyviin ja tuhoon tuomittuihin.
Timo Hännikäinen haastatteli Pasi Hännistä romaanin tiimoilta. Nälkäluokitus. Naftali Frenkelin tarina on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta ja hyvinvarustetuista kirjakaupoista.
Naftali Frenkel mainitaan kaikissa Neuvostoliiton GULAG-leirijärjestelmän historioissa, mutta hänen elämästään tiedetään perin vähän. Sikäli kuin tiedän, hänestä ei ole tehty ainuttakaan elämäkertaa. Miten kiinnostuit hänestä, ja miten hankit taustatietoja ”Nälkäluokitusta” kirjoittaessasi?
Tutustuin Naftali Frenkeliin ensimmäisen kerran katsottuani Arvo Tuomisen dokumentin Stalinin kanava (2012). Dokumentissa käsiteltiin laajasti Vienanmeren–Itämeren kanavan rakennusprojektia ja sivuttiin lyhyesti myös Frenkelin roolia siinä. Aihe kiinnosti minua suuresti – historia on aina viehättänyt, minustahan piti tulla historianopettaja – ja erityisesti se, miten valtava infrastruktuurihanke sidottiin pakkotyöjärjestelmään.
Dokumentin jälkeen aloin selvittää, kuka Frenkel oikeastaan oli. Hänen nimensä toistui lähteissä, mutta henkilö itse jäi varjoon. Jo varhain ajattelin, että tässä on tarina, joka on kirjan arvoinen: keskeinen historiallinen hahmo, josta tiedämme yllättävän vähän.
Taustatyö perustui tutkimuskirjallisuuteen, arkistolähteisiin ja GULAG-järjestelmää käsitteleviin historiateoksiin sekä muistelmiin. Frenkelin omia tekstejä ei ole säilynyt, joten hänen hahmonsa rakentuu epäsuorasti: pöytäkirjoista, hallinnollisista asiakirjoista ja muiden ihmisten kuvauksista. Juuri tämä aukko – dokumentoidun historian ja inhimillisen kokemuksen välinen kuilu – synnytti lopulta romaanin tarpeen.
–
Olet aiemmin julkaissut tietokirjoja, ”Nälkäluokitus” on ensimmäinen romaanisi. Miksi päädyit valitsemaan romaanimuodon tätä aihetta käsitellessäsi?
Olen aiemmin kirjoittanut tietokirjoja, joissa pysytään tarkasti dokumentoidussa aineistossa. Frenkelin kohdalla ongelma oli se, että dokumentteja on vähän, ja ne kertovat ennen kaikkea järjestelmästä, eivät ihmisestä. Tätä ongelmaa pyörittelin mielessäni melko pitkään.
Romaani antoi mahdollisuuden tarkastella kysymystä, jota arkistot eivät ratkaise: millaisesta ihmisestä tulee järjestelmän tehokkain toimeenpanija? Fiktio ei korvaa historiaa, mutta se voi esittää hypoteeseja ihmismielestä. Se tekee näkyväksi moraalisia valintoja, jotka asiakirjoissa näyttäytyvät vain numeroina.
–
Frenkelin mahdollisiin suomalaisiin sukujuuriin viitataan lyhyesti kirjassa. Väitteen suomalaisjuurista on esittänyt alkujaan Arvo ”Poika” Tuominen muistelmissaan. Onko väitteelle minkäänlaista todistusaineistoa?
Väite suomalaisista juurista perustuu Arvo ”Poika” Tuomisen muistelmiin. Varsinaista dokumentoitua todistusaineistoa väitteelle ei kuitenkaan ole löytynyt. Historiallisissa lähteissä Frenkel syntyy Konstantinopolissa juutalaiseen perheeseen, eikä suomalaisista sukujuurista ole varmistettua arkistotietoa. Syntymäpaikankin suhteen on lähteissä jonkin verran erimielisyyttä, uskon kuitenkin Konstantinopolin olevan oikea syntymäpaikka.
Pidin viittauksen mukana, koska se on osa Frenkeliin liittyvää historiakertomusten kerrostumaa. Se kertoo enemmän siitä, miten ihmiset ovat halunneet selittää häntä, kuin siitä, mitä voimme varmasti tietää. On lisäksi mielenkiintoista pohtia sitä, mikä saisi Tuomisen valehtelemaan Frenkelin kaltaisen hahmon suomalaisista juurista. Olisiko Frenkel todella voinut sanoa aiheesta jotain Tuomiselle? Jos olisi sanonut, miksi valehdella? Asia jää lopulta ilman varmaa vastausta.
–
Historiallista fiktiota moititaan välillä liiasta spekuloinnista, koska emme voi oikeasti tietää, mitä historiallisten henkilöiden päässä liikkui. Mutta sama ongelma sisältyy myös kaikkeen henkilöitä koskevaan historiankirjoitukseen. Onko fiktion kirjoittajalla puolellaan jonkinlaisia etuja, joita historioitsijalla ei ole? Voiko hän päästä lähemmäs aihettaan?
Historioitsijan vahvuus on metodinen kurinalaisuus. Fiktion kirjoittajan etu on vapaus tehdä näkyväksi sisäinen logiikka. Molemmat lähestyvät menneisyyttä eri tavoin.
Fiktio voi tehdä moraalisia rakenteita ymmärrettäviksi kokemuksen tasolla. Se voi näyttää, miltä järjestelmä tuntuu ihmisestä, joka toimii sen sisällä. Se ei ole todiste, vaan tulkinta, mutta parhaimmillaan se voi avata kysymyksiä, joita historiankirjoitus ei voi samalla tavalla dramatisoida. Frenkelin tapauksessa en usko voivani päästä häntä tarpeeksi lähelle muulla tavoin.
Olet robotiikan ja tekoälyn tutkija ja olet opettanut näistä aiheista Jyväskylän yliopistossa. ”Nälkäluokituksessa” näkyy tietämyksesi erilaisista teknisistä järjestelmistä ja niiden toimintaperiaatteista. Kiinnostiko Frenkel sinua nimenomaan automaattisten järjestelmien suunnittelijana?
Kyllä, oma taustani robotiikan ja tekoälyn parissa vaikutti varmasti siihen, että kiinnitin huomiota Frenkeliin järjestelmien rakentajana ja tehokkuusajattelijana. Hänen tapansa jäsentää leiritaloutta luokittelun, mittaamisen ja optimoinnin kautta on teknisesti ajatellen hyvin kiinnostava.
Ehkä vielä enemmän minua kuitenkin kiehtoo se, miten niin sanotun “naftalifrenkelimäiset” hahmot menestyvät ja selviytyvät. Mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään selviytyäkseen? Frenkel ei ainoastaan selvinnyt vankileiriltä: hän nousi järjestelmän sisällä ja menestyi. Se tekee hänestä poikkeuksellisen ja samalla pelottavan hahmon.
Tämä herättää myös ajankohtaisen kysymyksen: osaisimmeko tunnistaa vastaavan hahmon omassa ympäristössämme? Mistä sellaisen tunnistaisi? Ehkä kylmästä tehokkuuspuheesta, moraalisten kysymysten sivuuttamisesta, kyvystä mukautua valtaan? Ja jos tunnistaisimme, osaisimmeko suhtautua siihen kriittisesti, vai pitäisimmekö sitä vain “pätevänä” ja “tuloksellisena” johtamisena? Pitäisikö sellaista hahmoa välttää – vai onko ongelma pikemminkin niissä järjestelmissä, jotka palkitsevat juuri tällaisia ominaisuuksia?
Kyse ei siis ole vain järjestelmän suunnittelusta, vaan ihmisen kyvystä mukautua, lukea valtasuhteita ja toimia niiden ehdoilla. Se kysymys on sekä historiallinen että ajaton.
–
Mieleeni on erityisen hyvin jäänyt eräs ”Nälkäluokituksen” dialoginpätkä. Siinä OGPU:n upseeri kysyy Frenkeliltä: ”Tarkoitat, että laiskat nääntyvät?” Frenkel vastaa: ”En sano ’laiska’. Sanon ’alisuoriutuja’ ja ’tuottamaton’. Työluokitusjärjestelmä ei ruoki miestä, joka ei tee osaansa.” Yhdellä tasolla kirjasi käsittelee sitä, miten ihmisten elämästä ja kuolemasta päättäminen peitetään tekniseen terminologiaan ja jargoniin. Tämä on tietenkin tuttu ilmiö 1900-luvun hirmuhallintojen historiasta, mutta kertooko se jotain myös omasta ajastamme?
Tuo dialogi tiivistää ehkä koko romaanin keskeisen jännitteen. Siinä ei puhuta enää ihmisestä moraalisena olentona, vaan suoritteesta. Kun sana “laiska” korvataan sanoilla “alisuoriutuja” ja “tuottamaton”, tapahtuu jotakin olennaista: eettinen kysymys muutetaan tekniseksi ongelmaksi.
1900-luvun hirmuhallinnot osoittivat, kuinka tehokkaasti kieli voi etäännyttää päätöksentekijän seurauksista. Kun elämä ja kuolema käännetään luokituksiksi, kiintiöiksi ja tuotantoluvuiksi, vastuu hämärtyy. Kukaan ei “tapa”, järjestelmä vain “ei allokoi resursseja”.
En väitä, että eläisimme vastaavassa historiallisessa tilanteessa. Mutta kysymys on ajaton. Meidänkin ajassamme puhutaan tehokkuudesta, optimoinnista, suorituskyvystä ja mittareista. Usein se on perusteltua ja tarpeellista. Silti on syytä kysyä: mitä tapahtuu, kun ihminen määritellään ensisijaisesti tuottavuuden kautta? Milloin kieli alkaa peittää alleen sen, että kyse on ihmisarvosta?
Minua kiinnostaa juuri tämä raja. Tekninen ja hallinnollinen kieli ei itsessään ole paha, mutta se voi toimia suojamuurina moraalista vastuuta vastaan. Siksi romaanin dialogissa kyse ei ole vain Neuvostoliitosta, vaan laajemmasta inhimillisestä taipumuksesta siirtää vaikeat eettiset ratkaisut järjestelmän kielelle.
Se on kysymys, joka ei kuulu vain menneisyyteen.
–
Esipuheessa mainitset, että Frenkelin kaltaisen hahmon voisi kuvitella mihin tahansa aikaan ja mihin tahansa järjestelmään. Millainen hän mielestäsi voisi olla vaikkapa omassa yhteiskunnassamme?
Kun kirjoitin esipuheeseen, että Frenkelin kaltaisen hahmon voisi kuvitella mihin tahansa aikaan, en tarkoittanut historiallista kopiota, vaan ajattelutapaa. Frenkel ei ollut ensisijaisesti ideologi, vaan järjestelmän lukija ja hyödyntäjä. Hän ymmärsi, mikä kulloinkin palkitaan – ja mukautui siihen tehokkaammin kuin muut.
Omassa yhteiskunnassamme vastaava hahmo ei todennäköisesti näyttäisi julmalta tai avoimen ideologiselta. Hän voisi olla äärimmäisen rationaalinen, tuloshakuinen ja järjestelmälähtöinen toimija, joka puhuu sujuvasti tehokkuudesta, optimoinnista ja mittareista. Hän osaisi toimia niin, että järjestelmä palkitsee häntä – ja samalla hän voisi sivuuttaa kysymyksen siitä, mitä varten järjestelmä on olemassa.
Lisäksi Frenkelissä oli todennäköisesti vahva opportunistin piirre. Hän ei ainoastaan sopeutunut järjestelmään, vaan käytti sitä hyväkseen. Tämä tekee hahmosta ajattoman: järjestelmät muuttuvat, mutta ne tuottavat aina tilaa ihmisille, jotka osaavat lukea valtaa ja asemoida itsensä oikein.
Ehkä olennaisin kysymys ei kuitenkaan ole, millainen hän olisi, vaan osaisimmeko me tunnistaa hänet. Näkisimmekö kylmän tehokkuuspuheen varoitusmerkkinä, vai pitäisimmekö sitä vain pätevyytenä? Ja jos tunnistaisimme, osaisimmeko asettaa rajoja – vai annammeko järjestelmän logiikan viedä?
Tämä tekee Frenkelistä minulle ajankohtaisen hahmon. Hän ei ole vain historiallinen henkilö, vaan peili, jonka kautta voi tarkastella myös omaa aikaamme.
Sinulla on myös teologian kandidaatin tutkinto Helsingin yliopistosta. Minkälaisia perspektiivejä se on tuonut kirjoittamiseesi?
Teologian opinnot ovat tuoneet kirjoittamiseeni ennen kaikkea herkkyyden moraalisille kysymyksille. Teologiassa pohditaan jatkuvasti vastuuta, pahuutta, syyllisyyttä ja ihmisen kykyä oikeuttaa omat tekonsa. Nämä ovat myös Nälkäluokituksen keskeisiä teemoja.
Teologinen ajattelu on opettanut minua tarkastelemaan kieltä vakavasti. Se, miten puhumme teoista, muovaa sitä, miten ymmärrämme ne. Kun moraalinen kysymys puetaan tekniseen tai hallinnolliseen kieleen, se ei katoa – mutta se voi muuttua näkymättömäksi. Tämä kiinnostaa minua sekä tutkijana että kirjailijana.
Lisäksi teologia tuo mukaan ajatuksen ihmisestä olentona, joka on aina enemmän kuin roolinsa tai suorituksensa. Se on vastaväite puhtaalle järjestelmäajattelulle. Nälkäluokituksessa tämä jännite – järjestelmän logiikan ja ihmisarvon välinen ristiriita – on keskeinen.
En kirjoita teologista romaania, mutta teologinen koulutus on varmasti vaikuttanut siihen, millaisia kysymyksiä pidän olennaisina ja millä tavoin lähestyn vallan ja vastuun teemoja.
–
Kuten jo mainitsin, ”Nälkäluokitus” on ensimmäinen romaanisi. Onko sinulla muita suunnitelmia kaunokirjallisuuden saralla?
Nälkäluokitus oli kirjallisena työnä hyvin erilainen kuin aiemmat tietokirjani ja koen sen antaneen minulle poikkeuksellisen paljon. Fiktion kirjoittaminen avasi toisenlaisen tavan käsitellä samoja teemoja, joita olen pohtinut tutkimuksen ja tietokirjallisuuden kautta: valtaa, järjestelmiä, vastuuta ja ihmisen moraalisia valintoja.
Jo valmiin kirjan näkeminen tuntui hyvin innostavalta kokemukselta, ja olen varma, ettei tämä jää viimeiseksi romaanikseni. Minulla on tällä hetkellä useita käsikirjoituksia työn alla (ja on ollut jo pitempään!), joista ainakin yksi on jo varsin pitkällä. Uutta on siis tulossa aikanaan.
Tällä hetkellä haluan kuitenkin pysähtyä nauttimaan tästä kirjasta. Sen saattaminen valmiiksi on ollut merkityksellinen prosessi ja yhteistyö Kiuas Kustannuksen kanssa on sujunut erinomaisesti.
–
”Nälkäluokitus. Naftali Frenkelin tarina” on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta.
Olen jyväskyläläinen kirjailija ja opettaja. Julkaistuja teoksiani ovat Nälkäluokitus – Naftali Frenkelin tarina (2026), Lapsen itsetunnon vahvistaminen (2026), Kesytä levoton mieli – Keskittymisen käsikirja (2025), Tietotekniikka (2025) ja Robotiikka ja tekoäly – Johdatus aiheeseen (2022).
Kirjoittamisen ohella työskentelen tietotekniikan opettajana Jyväskylän yliopistossa ja uskonnon opettajana Jyvässeudun peruskouluissa ja lukioissa.