
Muutama sana itsestäni
Olen kirjailija ja opettaja, jota kiehtovat erityisesti robotiikka, tekoäly ja kasvatus. Matkani näiden aiheiden pariin alkoi Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan Watson Health Cloud Finland -projektissa, jossa pääsin tutkimaan, miten palvelurobotiikka ja tekoäly voivat uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluja.
Tuosta kokemuksesta syntyi intohimo, joka vei minut opettamisen pariin. Suunnittelin ja toteutin Jyväskylän yliopiston ensimmäisen robotiikkaan keskittyvän opintojakson – ja muistan yhä, miten satojen opiskelijoiden innostus täytti Agora-rakennuksen kuumana kesänä 2018.
Sittemmin olen rakentanut useita kursseja robotiikasta, tekoälystä ja palvelurobotiikasta sekä saanut kunnian johdattaa tuhansia opiskelijoita näiden ajankohtaisten aiheiden pariin. Opetustyön pohjalta syntyi myös ensimmäinen tietokirjani Robotiikka ja tekoäly – Johdatus aiheeseen (2022).
Kirjailijana olen laajentanut näkökulmaani: vuonna 2025 ilmestyivät teokseni Tietotekniikka sekä Kesytä levoton mieli – Keskittymisen käsikirja. Alkuvuodesta 2026 julkaistaan seuraava tietokirjani Lapsen itsetunnon vahvistaminen ja ensimmäinen romaanini Nälkäluokitus – Naftali Frenkelin tarina.
Tältä sivulta löydät lyhyesti tietoa minusta ja työstäni. Jos jokin herättää kysymyksiä tai ajatuksia, ota rohkeasti yhteyttä – jatketaan keskustelua!
Pasi Petteri Hänninen
Olen jyväskyläläinen kirjailija ja opettaja, ja olen syntynyt vuonna 1980. Olen asunut myös Helsingissä ja kuulun Suomen tietokirjailijat ry:hyn. Minusta löytyy myös oma sivu Wikipediasta.
Koulutus ja opinnot
Opinpolkuni on monipuolinen ja kertoo kiinnostuksesta niin teknologiaan kuin ihmiseen:
- Filosofian tohtori (FM) – koulutusteknologia, Jyväskylän yliopisto (alkaen 2019–)
- Kasvatustieteen maisteri (KM) – varhaiskasvatustiede, Jyväskylän yliopisto (alkaen 2024–)
- Filosofian maisteri (FM) – tietotekniikka, pelit ja pelillisyys, Jyväskylän yliopisto (2015–2017)
- Teologian kandidaatti (TK) – yleinen käytännöllinen teologia, Helsingin yliopisto (2003–2010)
- Tradenomi (AMK) – laskentatoimi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu (2000–2003)
- Ylioppilas – Jyväskylän Cygnaeus-lukio (1999)
Lisäksi olen suorittanut mm. aineenopettajan pedagogiset opinnot (uskonnon ja tietotekniikan pätevyys), salibandyn valmentaja- ja erotuomarikoulutuksia sekä K-ryhmän mestarimyyjäkoulutuksen.
Työkokemus
Opettajana olen erikoistunut robotiikkaan, tekoälyyn, kyberturvallisuuteen ja ohjelmointiin. Olen pitänyt kursseja Jyväskylän yliopistossa ja avoimessa yliopistossa vuodesta 2018 lähtien.
Muita tehtäviäni ovat olleet mm.:
- Uskonnon ja tietotekniikan tuntiopettaja, Jyväskylän normaalikoulu ja Jyväskylän kaupunki
- Robotiikan tuntiopettaja ja tutkimusavustaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto sekä IT-tiedekunta
- Peliohjelmoija (iOS, Objective-C, Swift)
- Projektityöntekijä TIM Gamification -hankkeessa
Kirjallisuus ja tutkimus
Opetustyön pohjalta olen kirjoittanut useita tietokirjoja, kuten:
- Robotiikka ja tekoäly – Johdatus aiheeseen (2022)
- Tietotekniikka (2025)
- Kesytä levoton mieli – Keskittymisen käsikirja (2025)
- Lapsen itsetunnon vahvistaminen (2026)
Ensimmäinen romaanini Nälkäluokitus – Naftali Frenkelin tarina julkaistaan alkuvuonna 2026.
Harrastukset
Vapaa-ajallani syvennyn paikallishistoriaan – ylläpidän Vanha Jyväskylä -Instagram-tiliä.
Olen myös intohimoinen salibandyn harrastaja: toiminut valmentajana ja joukkueenjohtajana useissa seuroissa, kuten O2-Jyväskylässä ja Happeessa. Olen myös salibandyn erotuomari.
Kirjalliset työt
Kaunokirjallisuus
Nälkäluokitus – Naftali Frenkelin tarina (2026)
- Kustantaja: Kiuas-kustannus
- ISBN: 978-952-7197-47-9
Tietokirjallisuus
Lapsen itsetunnon vahvistaminen (2026)
- Kustantaja: Viisas Elämä
- ISBN: 978-952-3842-49-6
Kesytä levoton mieli – Keskittymisen käsikirja (2025)
- Kustantaja: Viisas Elämä
- ISBN: 978-952-3841-96-3
Tietotekniikka (2025)
- Kustantaja: Tammertekniikka
- ISBN: 978-952-7394-19-9
Robotiikka ja tekoäly – Johdatus aiheeseen (2022)
- Kustantaja: Tammertekniikka
- ISBN: 978-952-7394-12-0
Yhteiskunnan digimurros (2021)
- Kustantaja: Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
- ISBN: 978-951-39-8647-6
Raportit ja tutkimukset
Robotiikka sosiaali- ja terveydenhoidon tukena (2021)
- Julkaisija: Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
- ISBN: 978-951-39-8835-7
Humanoidirobotti Pepper: mahdollisuuksia ja haasteita (2018)
- Julkaisija: Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
- ISBN: 978-951-39-7558-6
Palvelurobotiikka (2018)
- Julkaisija: Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
- ISBN: 978-951-39-7481-7
Opinnäytetyöt
- Varhaiskasvatustieteen (KK) kandidaatintutkielma
- Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Suomalaisten indie-pelistudioiden kokemuksia sovelluskauppaoptimoinnista (2017)
- Tietotekniikan (FM) pro gradu -tutkielma
- Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
Kasvun hallinta kolmessa informaatioteknologiayrityksessä (2003)
- Liiketalouden (Tradenomi) AMK-opinnäytetyö
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu
